maanantai 6. tammikuuta 2014

Holidays

Näin loppiaisena voi mun mielestä hyvin vielä julkaista muutaman jouluisen kuvan ennen kevätkauden aloitusta. Alakerrassa soi vielä joululaulutkin, joten en taida olla ainoa joka haluaa vielä vähän fiilistellä ;) Muutamia päiviä olin töissä, mutta muuten lomalla keskityin oikeasti kunnolla vain rentoutumaan ja keräämään voimia tulevaan kevääseen. Kirjoitukset ja pääsykokeethan ne siellä odottelee..

Jouluaatto ja viikko sen ympärillä vietettiin kauniin lumisissa maisemissa Rukalla. Lasketeltiin, syötiin ja nukuttiin paljon! Pukki toi ihania lahjoja ja oli mukava nähdä että oli itsekkin onnistunut lahjojen hankinnassa. Uudeksi vuodeksi palasin tänne "mustaan Suomeen" mutta eipä se lumettomuus juhlintaa haitannut. 













Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille!