lauantai 16. marraskuuta 2013

twinkle twinkle






Eilen oltiin juhlimassa Tivolin 2 vuotis synttäreitä ja ehkä siinä samalla vähän omia YO tuloksiakin! Olin tyytyväinen, joten tästä on hyvä jatkaa keväällä vielä loputkin aineet. 

Lupailin aikaisemmin kuvia mun sisustusvimman tuloksista. En mitään kauhean suurta muuttanut, mutta ehkä mieluisin juttu oli noiden jouluvalojen kietominen mun sängynpäätyyn. Oma huonekkin tuntuu paljon tunnelmallisemmalta kun sytyttää vaan tollasia pikkuvaloja ja kynttilöitä, eikä mitään kirkasta kattolamppua. Noi myös valaisee yllättävän paljon. 

Tein kollaasin mun joulutoiveista, mutta laitoin sen odottamaan. Tänään blogeja selaillessa mä kuitenkin törmäsin jo useisiin joulujuttuihin ja toivekollaaseihin, joten ehkei sittenkään ole liian aikaista! Toisaalta, tarkemmin kun ajattelen, jouluun on enää viisi viikkoa! Nyt vois aloittaa sen lahjojen hankinnan, jottei kuukauden päästä ole kunnon paniikki päällä.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Starbucks


Nyt Suomikin on saanut oman Starbucksinsa! Niitä lentokentän ei voi laskea ;) Odotan innolla, että pääsen itsekkin testailemaan uusia kahveja! 

Viikko on mennyt nopeasti. Kaikkea pientä puhaa jokaiselle päivälle. Treeneissä tahti kiihtyy joulunäytöksen vuoksi ja koulussa jakso on lopuillaan. Katselen tässä samalla Eat Pray Love elokuvaa koulujuttuja varten. Tarkoitushan oli siis lukea kirja eikä katsoa elokuvaa.. Tähän mennessä elokuva on ollut positiivinen yllätys! Mulla oli vähän ennakkokäsityksiä, mutta ainakin tuo Italia osuus oli hyvä! Kauniita maisemia ja hyvää ruokaa. Toivotaan että jatko on yhtä hyvä, nyt siirrytään Intiaan..

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! ♥

perjantai 8. marraskuuta 2013

Good morning!





Aamulla kello soitti seitsemältä ja puolentunnin torkutuksen jälkeen pääsin viimein ylös. Kyllä vähintään kolmesti tulee torkutettua joka aamu. Voi kuinka elämä olisikaan helpompaa jos olisin aamuihminen.. 

Aamutouhujen jälkeen alkoi keittiössä häärääminen. Croissantit uuniin ja pannareita paistamaan! Tytöt tuli meille syömään aamupalaa, koska koulusta oli mukavasti vapaata (taksvärkki). Istuttiin viisi tuntia siinä samaisessa pöydässä. Hupsista! Pidempään kun mun yksikään koulupäivä tässä jaksossa.. No, täytyyhän sitä nauttia kun on mahdollisuus ;)

Hyvää viikonloppua kaikille! ♥

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

My wellies







Tiistai-aamuna käytiin ystävän kanssa Fazerilla kahvilla ennen koulunalkua. Paras mahdollinen aloitus päivälle! Stockmannilla oli ihanan rauhallista ja henkilökunta asetteli sisälle jo joulukuusia koristeineen! Enää ei ole pitkä aika! Mulla on jo toivelistakin pukille valmiina ;)

Nyt kun vettä on satanut oikein kunnolla, olen ollut todella kiitollinen mun kumisaappaille. Jalat pysyy mukavasti kuivana ja lämpöisinä, eikä tarvitse pelätä että kengät menee sateesta pilalle. Mun heiveröinen sateensuoja tosin vähän otti osumaa kun olin menossa treeneihin. Tuuli niin kovaa, että se vain napsahti poikki. Olis vain pitänyt vetää huppu päähän ja juosta, kun kerta treeneihin olin matkalla.

Huomiseksi mulla on varattuna kampaaja. Jotenkin aina näin vähän ennen kampaajakäyntiä tulee sellainen fiilis, että pitäiskö keksiä vähän jotain vaihtelua sille "huonot latvat pois ja vaaleita raitoja" virrelle? En oikeastaan koskaan ole tehnyt mitään radikaalia mun hiuksille. Otsatukan leikkaaminen on ehkä suurin muutos ikinä. No, on mulla tässä vielä muutama tunti aikaa pohtia asiaa..

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Huber

Taas on yksi viikonloppu mennyt mukavasti, mutta aivan liian nopeasti! Selailin lauantai iltana We ♥ it kuvia ja sain sellaisen sisutusvimman, että aloin heti suunnitella retkeä IKEAan. Retki saa vähän aikaa odottaa, mutta tänään jo vähän aloittelin! Kuvia lisää myöhemmin ;)

Lauantaina olimme syömässä ravinteli Huberissa. Ennen lähtöä lueskelin blogeja ja sain inspiraation illan asuun P.S. I love fashionin Lindan "Friday Fantasy" postauksen kollaasista. Musta bleiseri ja farkut, valkoinen paita, saappaat, sekä asusteiksi sovelsin Guessin ketjulaukun ja Zaran timanttikaulakorun. Harmittaa hirveästi, kun asusta  ei ole kuvaa, mutta uskon, että samainen asu on ylläni pian uudestaaankin. Lupaan silloin muistaa ikuistaa sen! 

Ruoka Huberissa oli hyvää, varsinkin jos sattuu pitämään lihasta. Alkupalaksi valitsin kalapihvin, pääruokana oli erilaisia lihoja ja jälkkäriksi tuollainen mustikka-valkosuklaa herkku. 






Toivottavasti teillä muillakin on ollut ihana viikonloppu! Kouluhommat pääsi vähän unohtumaan, joten nyt voisi olla hyvä aika aloittaa..

perjantai 1. marraskuuta 2013

Monthly Favourites

Voi miten ihana onkaan mukavan päivän jälkeen käpertyä peiton alle ja ottaa kone kaveriksi. Ajoin juuri keskustasta kotiin kamalassa kaatosateessa. Kammottavin ilma ajaa autoa nyt kun on vielä niin pimeääkin.

Näin marraskuun ensimmäisenä päivänä on kuitenkin sopiva hetki julkistaa lokakuun suosikit!





♥Lauren Conradin kirja L.A. Candy ♥ JOIK tuoksykynttilä Creme Brulee ♥ Victoria`s Secret Tease-hajuvesi ♥ Loreal huulipuna (sävy 254) ♥

L.A. Candy kirjaa olen lukemassa jo toistamiseen, sillä viimein sain aikaseksi ostettua jatko-osat sarjalle. En halunnut jatkaa lukemista ennen, kuin olisin palauttanut mieleeni sarjan ensimmäisen osan.

JOIK kynttilöitä minun piti ostaa jo Stockmannin hulluilta päiviltä, mutta loppujen lopuksi törmäsin kynttilöihin Tallinnan kosmetiikkaliikkessä, josta poimin mukaan omani.

Tease- hajuvesi on Guccin Flora hajuvedelle hyvä seuraaja ja olenkin todella rakastunut kyseiseen tuoksuun, ihansta pullosta puhumattakaan!

Lorealin huulipuna minulla on ollut jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt olen jotenkin tykästynyt siihen. Kivan luonnollisen sävyinen ja mukavaa vaihtelua tahmaisille huulikiilloille.

Mukavaa viikonloppua kaikille ja tietenkin HAPPY HALLOWEEN!