Nyt hypätään Italiaan ♥, jossa vietin viikon (ja loppujen lopuksi ylikin!) juuri ennen kirjoituksia. Lennettiin Gressoney La Trinite nimiseen kylään pohjois Italiaan viettämään hiihtolomaa. Ajankohta oli kyllä täydellinen, koska Suomessa ei ollut lumesta enää tietoakaan mutta Alpeillahan sitä riitti! Jopa vähän liiaksi asti..
Perille pääsyn jälkeen etsittiin pikkuruisesta kylästä syötävää ja väsyneenä listaan katsomatta tilasin samaa kuin pikkuveli. Pikkusen mulla oli hauskaa kun avasin sen pizzalaatikon ja näin noi ranskalaiset siinä päällä! En edes tiennyt että tollasia tehdään, mutta hyvää se ainakin oli!
Hotelli aamiaiset on jotain niin ihanaa! ♥
Laskettelua, laskettelua.. ja tasasin väliajoin aina kakkutaukoja ;)
Iltasin me syötiin aina hotellilla. Alkupalat oli seisovasta pöydästä ja listalta tilattiin italialaiseen tapaan aina kaksi pääruokaa ja jälkiruoka. Hotelli oli nimeltään Jolanda Sport, jota piti ihana italialainen pariskunta. Alpeilla taitaa olla tyypillisiä perhe hotellit, koska Madonna Di Campigliossa oli sama juttu. Niissä on kyllä ihan omanlainen tunnelma verrattuna suurten ketjujen hoteilleihin.
Hotellin illallisen alkupaloja.
Ilmat suosi meitä todella hyvin! Suurimmaksi osaksi aurinko paistoi ja oli ihanan lämmintä lasketella. Yhtenä päivänä sateli lunta ja oli muutenkin pilvistä. Ei auttanut kuin nousta hissillä pilvien yläpuolelle! Oli aivan uskomatonta nousta gondolilla läpi pilvien ja aina vaan ylemmäs. Eipä satanut lunta pilvien yläpuolella ei ;) Kyläkorkeus taisi olla jotain 1km paikkeilla ja pilvien yläpuolella oltiin n.3km:ssä. En ollut koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa. Oli kyllä aivan mieletön kokemus!
Jos toi päivä pilvien yläpuolella oli yks mun elämän hienoimmista kokemuksista, niin samainen ilta oli yks mun elämän hirveimmistä kokemuksista. Oltiin laketeltu tuolla korkeuksissa jo jonkin aikaa ja kuvailtu puhelimet täyteen noita ihania maisemia, kunnes mulle alkoi tulemaan jotenkin todella outo olo. Aluksi vain yritin jättää huomiotta koko fiiliksen ja toivoin että se menisi nopeasti ohi, mutta ei. Mua alkoi pyörryttämään ja rinnasta puristi jotenkin oudosti. Siinä vaiheessa ajattelin että nyt ei kyllä kannata olla enää yksin ja otin hissin ylös jotta pääsisin muun perheen luoksi. Se hissimatka oli pisin mun elämässä ja kesti ikuisuuden. Mulla oli todella huono olo ja tuntui etten saa kunnolla henkeä. Siinä samassa hississä oli italialainen hiihdonopettaja ja muistan ajatelleeni, että se nyt varmaan ainakin tietää miten toimia jos tähän kupsahdan. Pääsin kuin pääsinkin onneksi ylös asti ja sain seuraa alaslaskuun kylään. Hotelilla mua paleli hulluna eikä se rintakipu helpottanut. Netistä sitten luettiin, että jokin pieni prosenttiosuus maailman ihmisistä kärsii siitä happikadosta mikä noin ylhäällä vallitsee ja tätä kyseistä ilmiötä kutsutaan vuoristotaudiksi. Hapenpuute aiheuttaa nesteiden kertymisen keuhkoihin ja aivokudokseen.. Oireina mm. päänsärky, pahoinvointo, hengenahdistus ym. Musta löyty varmaan kaikki siihen kuuluvat tyypillisimmät oireet ja olo oli kyllä sen mukainen. Vuoristotauti voi oikeasti johtaa hoitamattomana vaikka kuolemaan (esim. hukkuminen, koska keuhkot todellakin täyttyvät nesteestä), mutta mä nyt onneks pääsin nopeasti alemmas happirikkaampaan ilmaan, eikä todellista vaaraa ollut, mutta kyllä se vähän hirvitti olla noin kipeänä ja kaukana tutusta ja turvallisesta suomalaisesta sairaanhuollosta. Hulluinta tässä kaikessa oli, että seuraavana aamuna herätessäni kaikki oireet ja kipu oli poissa! Heräsin täysin terveenä ja virkeänä. Ihan uskomatonta! Toki otin vähän rauhallisemmin aluksi, mutta periaatteessa loma sai jatkua täysin normaalisti.
Mitä siis tarkoitin, että loma kesti "viikon ja loppujen lopuksi vähän ylikin!" ? Lähtöaamuna lauantaina istuuduttiin laukut pakattuina hotellin respaan odottamaan autoa, joka veisi meidät päiväksi Milanoon ja illalla lentokentälle. No, siinä respassa me sitten istuttiin.. seuraavat kuusi tuntia! Ulkona oli satanut lunta koko yön ja satoi edelleen. Meille ilmoitettiin, että auto on matkalla, mutta tulo kestää, koska lunta sataa niin paljon. Me vain odotettiin ja odotettiin ja vielä vähän odotettiin. Koko ajan kerrottiin, että auto on tulossa mutta lumi tai esimerkiksi poikittain tiellä oleva bussi hidastaa sen saapumista. Tuntien odottelun jälkeen respan nainen ojentaa meille huoneen avaimen ja kertoo teiden olevan suljettuna lumivyöryvaaran takia. Loma sai siis jatkua!
Aluksihan loman jatkoaika oli hauskaa, mutta koska lunta vain satoi ja satoi, eikä ollut mitään tietoa millon päästään lentämään Suomeen, niin alkoi jo vähä aiheuttaa stressiä lähestyvät kirjoitukset ja niihin lukeminen. Mullahan ei siis ollut kuin yksi kirja reissussa mukana..
Onnea vain noiden autojen kaivamiseen tuolta lumivuoren alta!
Huonolaatuinen kuva, mutta kertoo hyvin siitä miten rinnetyöntekijöitä lennätettiin helikoptereilla raivaamaan teitä auki lumesta. Vaikka aurinko paistoi, niin lumivyöryvaara ei väistynyt, vaan kylässä odoteltiin edelleen.
Vaikka stressi kirjoituksista vähän painoikin, niin en voi kieltää ettenkö olisi osannut nauttia loman lisäpäivistä. Johtuakko siitä ihanan nautinnollisesta elämäntyylistä mikä Italiassa aina tarttuu itseenkin ;)
Kaksi päivää ja kaksi missattua lentoa myöhemmin poliisi viimein avasi tien pois kylästä ja me lähdettiin ensimmäisten joukossa ajamaan kohti Milanoa. Ajettiin suoraa lentokentän Sheratoniin ja seuraavalla lennolla Suomeen. Ihana matka, kaikesta extremestä huolimatta!
In Italy, They Add Work And Life On To Food And Wine - Robin Leach
