Ihanaa sunnuntaita kaikille! Nyt on reilu kuukausi takana Englannissa asumista ja voisin sanoa, että hiljalleen alkaa tottua kaikkeen. Olen niin ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä ja onneksi uskalsin! Olen viihtynyt niiin hyvin! Perhe on ihana (ei parempaa olisi voinut toivoa) ja rakastan tätä paikkaa! Paljon täällä on totuttelemista mm. ruokaan, ruoka-aikoihin, siihen, että täällä ei ole kennelläkään kahvinkeitintä, VASEMMANpuoleiseen liikenteeseen, niihin vesihanoihin ja esimerkiksi pyykinpesuun (kaikki pestään 40:ssä ja lajittelu on tasan vaaleat ja tummat ja sekin vähän häilyvää..). Ensimmäisen viikon näin nälkää näiden ruoka-aikojen takia, enkä onnistunut saamaan suihkusta kuin tulikuumaa tai jääkylmää vettä. Se mikä mut pääsi totisesti yllättämään on tämä ilmasto. Ei se, että täällä sataisi jatkuvasti (nimim. kuukauden aikana satanut.. kolmesti?), vaan se, että ilmankosteus on täällä jotenkin niin paljon korkeampi, että vaikka lämpöasteissa ei ole kovin kylmä, niin kosteuden takia se viileä ilma jotenkin tunkeutuu luihin ja ytimiin saakka. Toinen tekijä tietysti on nää talot. Ulko-ovi on suunnilleen samaa luokkaa kun meidän leikkimökissä Suomessa ja eristys sen mukainen. Nyt mä alan ymmärtää kokolattiamattoja ja sitä ainaista teenjuontia.
Yksi mitä rakastan täällä ehkä eniten, on ihmisten ystävällisyys. Hymyillään, tervehditään, kysytään kuulumisia. Pari ihanaa esimerkkiä: Olin maksamassa parkkia automaatilla, kun viereen pysähtyi auto, josta nainen huikkasi olevansa lähdössä mutta lipukkeessa on vielä tunti jäljellä ja tarjosi sitä minulle! En ole ikinä kuullut, että joku tekisi Suomessa noin. Toinen oli Lontoossa. Meidän ei tarvinnut kuin avata kartta risteyksessä ja ihmetellä ympärillemme, kun mies pysähtyi kysymään tarvitsemmeko apua. Tällä hetkellä istun itseasiassa mun lempparikahvilassa ja vierestä lähti juuri suloinen mummeli, joka sanoi heipat ennen lähtöään vaikkei edes juteltu koko aikana, istuttiin vain vierekkäin. Vitsit miten tuollainen pieni asia aina piristää mun päivää!
En väitä että au pairina oleminen olis aina kauhean helppoa, mutta nyt kun istun Muffin Breakissä, kone sylissä ikkunapaikalla, mihinkään ei ole kiire, ulkona paistaa aurinko ja tossa pöydällä odottellee large cappuccino ja chocolate chip muffinssi en voisi olla onnellisempi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti